
Jälleen huhtikuussa valitaan Suomen jokaiseen kuntaan uudet kuntapäättäjät. Näiden uusien kunnanvaltuutettujen käsissä on paljon asioita, kuten kunnan talous, strategia, kaupunkirakenne (kaavoitusasiat, tiet, julkinen liikenne jne.) ja sivistyksen ja hyvinvoinnin kokonaisuus (kasvatus- ja opetuspalvelut, kirjasto, museot, teatteri…). Meillä on kunnassamme lukuisia asiantuntevia viranhaltijoita, joiden tehtäviin kuuluu edellä mainittujen asioiden käytännön valmistelu ja toimeenpano ja arjen toiminnasta huolehtiminen, mutta varsinaiset päätökset tulevat uusien kunnanvaltuutettujen kautta.
Kunnan budjetista noin 60% menee nykyisin varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestämiseen. Voidaan siis perustellusti sanoa, että kuntavaalit ovat samalla koulutusvaalit. On siis erityisen tärkeää, että kuntapäättäjiksi valitaan henkilöitä, joilla on laaja näkemys ja ymmärrys sekä koulutuksesta että kasvatuksesta. Paitsi että näiden taloudellinen osuus kunnan budjetista on merkittävä, laadukkaat sekä hyvinvointia tukevat kasvatus- ja koulutuspalvelut ovat tutkitustikin merkittävä elinvoimateko kunnalle. Hyvinvointi lapsuudessa tukee hyvinvointia pitkälle aikuisikään ja toimiva palveluverkko on mitä parhain veto- ja pitovoimatekijä.

Kaikki edellä mainittu on tärkeä tietää ja ymmärtää, mutta äitinä, rehtorina ja kasvatusalan tutkijana näen kasvatukseen ja koulutukseen panostamisella vielä paljon syvempiä ja laajempia merkityksiä. Nopeasti pirstaloituvassa ja yhä epävarmemmassa maailmassa lapsemme tarvitsevat kasvua tukevia aikuisia, jotka ehtivät työnsä lomassa kohdata lapset ja näiden haasteet, kysymykset ja ilonaiheet. He tarvitsevat päiväkoteihin ja kouluihin riittävät resurssit, jotta voivat oppia ja ymmärtää maailman ihmeitä ja ihan niitä arkisiakin juttuja, joita elämässä tarvitaan. He tarvitsevat ymmärrystä siitä, miten yhdessä toimitaan ja kuinka toisia kohdellaan ja kohdataan. Ja yhä enemmän, me kaikki tarvitsemme sivistystä, niin sydämen kuin järjenkin, tullaksemme paremmiksi ihmisinä ja yhteiskuntana.

Maailma on kova ja poliitikon täytyy osata toimia kovassa maailmassa ja tehdä joskus kovia ja vaikeitakin päätöksiä. Niitä, jotka tekevät kipeää ja joskus valvottavatkin yön pikkutunneille. Mutta niillä kipeillä päätöksillä ei ole mitään mieltä tai tarkoitusta, jos ne eivät lopulta palvele jotain tavoitetta. Ja oma tavoitteeni on, että Hämeenlinnassa lapsen ja nuoren kasvun polku on turvallinen ja vakaa. Että päivähoidossa on sylejä riittävästi ja virikkeitä taas vain sen verran, kuin pieni ihminen jaksaa päivän aikana ottaa vastaan. Että jatkossakin on erilaisia kouluja, pieniä ja isompia, eikä kenekään koulu ole liian täynnä tai matka liian pitkä.
Meillä on myös erinomainen kokonaisuus Tavastialla toisen asteen opintojen kehittämiseksi entistäkin paremmaksi, jos vain näemme sen arvon ja osaamme hyödyntää sen potentiaalin. Ja meillä on kaikessa hiljaisuudessa merkittäviin mittoihin yltänyt korkeakoulu Hamk, joka tekee upeaa kotimaista ja kansainvälistä työtä, kouluttaa asiantuntijoita ja tekee mittavaa tutkimustyötä. Hämeenlinnan luokanopettajakoulutus aikanaan menetettiin, mutta meillä on yhä kansainvälistäkin arvostusta nauttivaa opettajakoulutusta Hämeenlinnassa; Hamk on Suomen kovimpia ammatillista opettajakoulutusta antavia korkeakouluja.
Vielä tiivistäen, minulla on tavoite ja unelma, että Hämeenlinna on tulevaisuudessa ainakin Koulutuksen kotikaupunki

Kommentit