Blogi

Kristiina Lindroos toimistohuoneessa

Luottamus syntyy yhteisistä pelisäännöistä

Viime kuukausina on käyty poikkeuksellisen vilkasta keskustelua siitä, mikä on poliittisen päätöksenteon ja riippumattoman valmistelun välinen raja. Keskustelun ytimessä ovat olleet sekä sosiaalityön tutkimusrahoitusta koskevat ratkaisut että sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskriteerit. Aihealueen keskeinen hahmo, ministeri Wille Rydman on vähätellyt kesän…

Pehmeät vetovoimatekijät Hämeenlinnan kasvua rakentamassa

Olen toiminut reilun vuoden Tampereella rehtorina ja kokemus on ollut silmiä avaava. Vaikka olen tiennyt Tampereen olevan suuri kaupunki, on sen mittaluokka Hämeenlinnan rinnalla silti yllättänyt minut. Monesti poliittisessa päätöksenteossa tai vähintäänkin poliittisissa puheenvuoroissa Hämeenlinnaa verrataan Tampereeseen ja siihen peilaten…
Kristiina Lindroos toimisto

Onko äänestämisellä merkitystä?

Todella yleinen näkökulma politiikkaan tänä päivänä on se, että äänestämisellä ei ole merkitystä. Erityisesti valtakunnan politiikasta ajatellaan, että hallituskokoonpanosta riippumatta mikään ei muutu. Tämä ajatus ei ole aivan tuulesta temmattu, kuten linkattu artikkeli osoittaa. Yksi merkittävä syy taustalla on nähdäkseni…
uusperhe

Kahden kodin väkeä

Aamulehti julkaisi juuri artikkelin kahden kodin lapsista. Aihe osuu lähelle, sillä meidän perheeseemme kuuluu kaksi kotia viikoittain vaihtavaa lasta. Kokemukseni perusteella vuoroviikkoasuminen on vaativa järjestely, mikä edellyttää paljon joustavuutta ja kompromisseja. Kaksi kotia erilaisine sääntöineen, tapoineen, ympäristöineen ja ennen kaikkea…
Opettaja älytaulun äärellä

Kuka päättää lapsesi koulupolusta?

Jälleen huhtikuussa valitaan Suomen jokaiseen kuntaan uudet kuntapäättäjät. Näiden uusien kunnanvaltuutettujen käsissä on paljon asioita, kuten kunnan talous, strategia, kaupunkirakenne (kaavoitusasiat, tiet, julkinen liikenne jne.) ja sivistyksen ja hyvinvoinnin kokonaisuus (kasvatus- ja opetuspalvelut, kirjasto, museot, teatteri…). Meillä on kunnassamme lukuisia…