Pehmeät vetovoimatekijät Hämeenlinnan kasvua rakentamassa

Olen toiminut reilun vuoden Tampereella rehtorina ja kokemus on ollut silmiä avaava. Vaikka olen tiennyt Tampereen olevan suuri kaupunki, on sen mittaluokka Hämeenlinnan rinnalla silti yllättänyt minut. Monesti poliittisessa päätöksenteossa tai vähintäänkin poliittisissa puheenvuoroissa Hämeenlinnaa verrataan Tampereeseen ja siihen peilaten pohditaan erilaisia tavoitteita oman kuntamme tulevaisuudelle.

Olen nopeasti ymmärtänyt, että Hämeenlinna ei voi, eikä sen kannata tällä mittaluokallaan kilpailla Tampereen (tai Lahden tai pääkaupunkiseudun) kanssa samoilla ”aseilla”. Kovissa vetovoimatekijöissä häviämme kilpailun suurimpien kanssa joka tapauksessa, ihan vain mittaluokankin vuoksi.

Hämeenlinna #hämpton Lindroos

Pehmeiden vetovoimatekijöiden kanssa puolestaan meillä on paljonkin etuja puolellamme. Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka moni tamperelainen on kertonut minulle pohtivansa tai ainakin jossain kohtaa pohtineensa muuttoa Hämeenlinnaan. Osa kertoo syyksi luonnon, joku kulttuurin, osa pienemmät koulut ja osa ihan vain rauhallisemman elämänmenon. Myös golf on mainittu! Yleensä keskustelukumppani on maininnut myös sen, kuinka helppo Hämeenlinnasta olisi päästä liikkumaan isojen kaupunkien suuntaan.

Ylen taannoisessa artikkelissa maakunta-analyytikko Lidman nostaa pehmeät vetovoimatekijät esiin, kun puhutaan Kanta-Hämeen tulevaisuudesta. Allekirjoitan Lidmanin ajatuksen siitä, että meidän on panostettava pehmeisiin vetovoimatekijöihin ja myös pehmeämpään arvomaailmaan. Kouluverkkomme on kattava ja koulumme maltillisen kokoisia, meillä on runsaasti luonto- ja kulttuurikohteita ja ainakin toistaiseksi verrattain saavutettavat palvelut. Kuten artikkelissa todetaan, Hämeellä on loppujen lopuksi monella mittarilla asiat erittäin hyvin. Meidän tulee muistaa tämä ja vaalia niitä pehmeitä ja aidosti houkuttelevia vetovoimatekijöitä, joita meillä on. Ja tehtävä nämä asiat myös entistä paremmin näkyviksi.

Tämä ei toki tarkoita, ettei Hämeenlinnassakin saisi toisinaan tapahtua suuria! Pitkän hiljaiselon jälkeen keskustamme osalta vähintäänkin keskustelu käy kuumana ja muun muassa ykköskorttelin suhteen on päästy viimein askelia eteenpäin. Keskustakampus puhututtaa ja senkin osalta ratkaisun hetken lähestyvät. Suhtaudun erittäin positiivisesti koulutuksen kehittämiseen, mutta tämän osalta vielä maltilla odotan, millainen kokonaisuus tästä lopulta olisi muotoutumassa, ennekuin päätöksiin asti edetään. Kaiken keskellä itse uskon yhä pehmeisiin vetovoimatekijöihin kaupunkimme avaimena, vaikka toki toivotan tervetulleiksi kaikenlaiset positiiviset vetovoimatekijät!

Kommentit

Jätä kommentti