Kuka maksaa sopeutuksen seuraukset?  

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

,

Valtiontalouden sopeuttamisesta keskustellaan tavallisesti velan ja menokehysten näkökulmasta. Kasvatuksen ja koulutuksen arjessa sopeutuspäätökset kuitenkin konkretisoituvat. Ne ilmenevät väsyneinä lapsina, nuorten lisääntyvänä ahdistuksena, häiriökäyttäytymisenä ja kasvavana turvattomuuden kokemuksena.  

Rehtorina seuraan huolestuneena viimeaikaisia puheenvuoroja sosiaaliturvalle kaavailluista uusista heikennyksistä ja indeksijäädytysten jatkamisesta tai laajentamisesta. Monelle nämä näyttäytyvät talouspolitiikan teknisinä ratkaisuina, mutta koulujen näkökulmasta kyse on lasten hyvinvoinnista ja oppimisen edellytyksistä.  

Lapsi ei elä irrallaan perheensä todellisuudesta. Kun toimeentulo kiristyy, epävarmuus lisääntyy ja tulevaisuus alkaa näyttää uhkaavalta. Vaikutukset näkyvät pian myös koulussa. Huoli kulkee mukana luokkahuoneeseen, keskittyminen vaikeutuu, mielenterveys kuormittuu ja koulunkäynnistä tulee yhä useammalle lapselle selviytymistä oppimisen sijaan.  

Samalla kouluilta odotetaan yhä enemmän. Opettajat, koulunkäynninohjaajat ja muu henkilöstö käyttävät kasvavan osan työajastaan lasten perusturvallisuuden vahvistamiseen, häiriökäyttäytymisen kitkemiseen ja pahoinvoinnin lievittämiseen. Koulun perustehtäville kuten opetukselle, sivistykselle ja kasvatukselle jää yhä vähemmän tilaa. 

Koulu ei voi yksin kompensoida köyhyyttä, vanhempien uupumusta tai toimeentulon epävarmuutta. Oppiminen edellyttää turvallisuutta, luottamusta ja kokemusta siitä, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Jos nämä perusedellytykset murenevat, myös koulutuksen mahdollisuudet tasata eriarvoisuutta heikkenevät.  

Suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuus on pitkään ollut ajatus siitä, ettei lapsen tulevaisuus saa määräytyä perhetaustan tai vanhempien tulotason perusteella. Tämä ei ole tapahtunut itsestään. Se on ollut tietoinen yhteiskunnallinen valinta. Nyt on syytä kysyä, olemmeko edelleen valmiita pitämään siitä kiinni.  

Eriarvoisuuden kasvu ei näy ainoastaan yksittäisten perheiden arjessa. Se näkyy myös lisääntyvänä pahoinvointina, osattomuuden kokemuksina ja yhteiskunnallisen luottamuksen rapautumisena. Lasten ja nuorten hyvinvointi ei ole vain sosiaalipolitiikan tai koulutuspolitiikan kysymys. Se on koko yhteiskunnan tulevaisuuden kysymys.  

Julkista taloutta on hoidettava vastuullisesti. Yhtä tärkeää on kuitenkin kysyä, kenelle sopeutuksen taakka kohdistuu ja millaisia seurauksia sillä on pitkällä aikavälillä. Jokainen sosiaaliturvaan kohdistuva heikennys on samalla päätös lasten arjesta, hyvinvoinnista ja oppimisen mahdollisuuksista. Kysymys on ennen kaikkea siitä, kuka kantaa sen seuraukset.  

Tähän vastaus löytyy lopulta kodeista ja luokkahuoneista. Siellä näkyy, mitä tapahtuu, kun yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien perheiden kantokykyä koetellaan yhä uudelleen. Ja pelkään, että näky ei pitkässä juoksussa tule olemaan kaunis. 

Vastaa